2020... kadut ovat autioita... kaikki istuvat koloissaan
Tämä karkausvuosi eroaa aiemmista uuden vitsauksen, koronaviruksen, vuoksi. Jumalalle kiitos, ettemme ole sairastuneet, eivätkä kylän ystävämmekään, mutta eristäytyminen on rasittanut hermojamme melkoisesti!
Kylässämme on vain muutama tavallinen ruokakauppa, joista löytyy perusvalikoima elintarvikkeita, muutamia kodin siivoustarvikkeita sekä muutamia kalosseja ja sukkia. Magnitista, Pyaterochkasta tai edes erikoisliikkeistä ei näy jälkeäkään! Käymme naapurikylässä hakemassa esimerkiksi vaatteita, astioita, lemmikkieläinten ruokaa ja lääkkeitä. Ja sitten keväällä he ilmoittivat karanteenitoimenpiteistä!
Partiot ajoivat kylän ympäri päivittäin tarkistaen eristäytymisen noudattamista. Voi, kuinka vaikeaa se meille olikaan! Emme voineet päästää lehmiä laitumelle... Kynnettyjen hevosten päästäminen ulos oli kielletty, ja rehuvarastomme hupenivat silmiemme edessä.
Ja sanotaan, että kylässä on helppo elää, koska kaikki on sinun! Me ihmiset ehkä pystymme ruokkimaan itsemme, mutta ensin meidän on ruokittava köyhät. Ja sitten on kevään loppu: uutta satoa ei tule, ja vanha on jo mennyt. Käännekohta on vaikein ajanjakso.
Niinpä pyysimme apua naapureilta ja ystäviltä, joilla ei ollut lehmiä tai muita maatiloja. Keräsimme hävitettäväksi vihannesten ja hedelmien kuoria ja ruokajätteitä. Tilasimme kaupasta halvimmat jyvät (puhtausaste ja jauhatusaste eivät ole eläimille tärkeitä). Kotona lajittelimme kaikki jäljellä olevat talvitarvikkeet kellarissa – vähän itsellemme, loput maatilalle.
Heti kun sinimailasen ja muun heinän ruohon kasvu alkoi, sitä alettiin leikata vähitellen monipuolistaakseen ohuen heinän ruokavaliota.
Nuorena alfalfaa ei tarvitse kuivata, mutta kukinnan alettua se yleensä annetaan kuivua auringossa 5–7 tuntia sadonkorjuun jälkeen. Muuten lehmät voivat "räjähtää" – käymiskaasut kerääntyvät niiden vatsaan, mikä joskus johtaa jopa kuolemaan.
Lehmät kamppailevat pelkän heinän kanssa. Niinpä ne olivat riemuissaan ensimmäisistä kesäkurpitsoista! Niinpä teimme rehua kaikista näistä "rikkauksista". Yritimme pitää ruokavalion tasapainoisena.
Kerron teille tarkemmin, miten ruokimme eläimiämme niin äärimmäisissä olosuhteissa (ehkä joku, Jumala varjelkoon, pitää tätä hyödyllisenä):
- Sioille Viljaa liotettiin kiehuvassa vedessä yön yli, ja aamulla, kun se oli jäähtynyt, puuroon lisättiin astianpesuainetta (luonnollisesti ilman kemikaaleja), ruokajäämiä ja pilkottuja vihanneksia. Joskus puuro keitettiin suoraan kuorista ja lisättiin hieman suolaa juuri ennen keittämistä. Tätä rehua annettiin kaksi kertaa päivässä. Lisäksi sioille pyrittiin kerran päivässä antamaan tuoretta ruohoa – enimmäkseen puutarhan rikkaruohoja.
- Lehmille Ennen lypsyä he valmistivat sekoituksen kuivaa viljaa ja tuoreita kuoria. Lounaalla he asettivat kaukalon viipaloituja kesäkurpitsoja ja ripottelivat niiden päälle hieman tähteitä rehua. Aamulla ja illalla he laittoivat heinää kaukaloon. Ruohoa ei ollut runsaasti, mutta jo pieni määrä lisäsi maidontuotantoa.
- Lintu Syötimme heille vehnänpalasia, joihin oli sekoitettu pilkottuja vihanneksia ja ruohoa. Jos heität heille kokonaisia kuoria, he vain tallaavat ne mutaan, mikä ei ole enää hyväksi meille kummallekaan.
- Kissat ja koirat Ruokimme niitä pöydästämme tai tarjosimme niille puuroa, johon oli sekoitettu tuoretta maitoa. Vaikutti siltä, etteivät eläimet kärsineet, vaan olivat pikemminkin tyytyväisiä olosuhteisiin.
Pandemian loppuun mennessä viljavarastomme olivat säihkyvän puhtaat – ei yhtään jyvää jäljellä. Selvisimme hiljaa kolme kuukautta näin. Mutta nyt minua vaivaa pelko, että kaikki suljetaan taas. Joka kerta kun menemme markkinoille, nappaamme aina ylimääräisen pussin rehua. Pidämme sen varalla.
Tässä se on - tilamme laitumella karanteenin lieventämisen jälkeen. 
