Onko kellari välttämätön nykyaikaisessa kylässä?

Tänään haluaisin käsitellä nykyaikaista elämää kylässä ja näyttää vanhempieni kellarin.

Kylämme väkiluku oli noin 1 000 ihmistä noin 30–35 vuoden ajan. Kaikki aikuiset kävivät töissä, ja lapset kävivät koulussa ja päiväkodissa. Tarkoitan, että jokaisen perheen elämä oli hyvin samanlaista. Tulot olivat vaatimattomat, mutta he onnistuivat selviytymään kohtuullisesti kasvimaansa ja maatilojensa ansiosta.

Kesäkuukaudet olivat erityisen vaikeita – valtion tilan sadonkorjuutöiden lisäksi kotona alkoi talvisäilöntäaika. Ja teimme paljon! Kolmihenkiselle perheellemme säilöimme jopa 100 purkkia kompottia, 30–40 purkkia kurkkuja ja tomaatteja sekä salaatteja, hilloa, sianlihaa, lihaa…

Kaikki tämä rikkaus varastoitiin kellariin. Sille ei ollut mitään keinoa! Myös koko tuoreiden hedelmien ja vihannesten sato varastoitiin sinne, samoin kuin kinkut ja hapankaaliastiat.

Elämä on nykyään erilaista – laiskaa. Joka toinen talo on hylätty; nuoret lähtevät koulun jälkeen kaupunkeihin yrittäen olla koskaan palaamatta kylään. He eivät halua viljellä maata. Kaikki on nyt ostettavissa, joten uusiin taloihin ei edes rakenneta kellareita, ja vanhat ovat jo kauan sitten jääneet pois käytöstä.

Vanhempani ovat vielä nuoria, hieman yli 50-vuotiaita. He asuvat yksin, mutta he eivät hidasta kylän työn tahtia ja määrää. Joko he ovat tottuneet siihen tai he ymmärtävät, etteivät he pysty ostamaan kaikkea – töitä ei ole, ja eläkkeelle jääminen on vielä kaukana. Mekin käymme mieluummin auttamassa, mutta ostamme suurimman osan päivittäistavaroistamme kylästä, emme kaupasta.

Niinpä seitsemän vuotta sitten he rakensivat kesäkeittiön alle uuden, tilavan ja kätevän kellarin. Se on 2,3 metriä syvä ja 3 metriä kertaa 3 metriä. Seinät on kiinnitetty betonitasoitteeseen, lattia on maata ja katto betonilaattoja.

Kellarin sisäänkäynti koostuu kymmenestä askelmasta. Käytävän toisella puolella on säilytettynä erilaisia ​​välttämättömiä ja tarpeettomia tavaroita.

Kynnyksen alapuolella on toiset pariovet puisista kahdessa ovessa. Kuvassa näkyy niiden sisäkuva. Lämpiminä kuukausina pidämme ne auki, mutta peitämme aukon hienosilmäisellä metalliverkolla pitääksemme hiiret loitolla.

Ja ovien takana piilee sanoinkuvaamattomia rikkauksia. Tosin eivät vielä kaikkia, koska ulkona on kesä.

Tässä on nurkkaus perunoille. Lattia on peitetty laudoilla.

Varastoimme kaikki maasta kaivetut perunat tänne ja olemme myös asettaneet lähelle siemenperunalaatikoita. Sillä välin perunat odottavat vuoroaan talvisäilytykseen.

Sisälle ripustetaan valkosipuli- ja sipulilettejä.

Joka vuosi kesän alussa tarkastamme ja puhdistamme kellarin: käymme läpi säilykepurkit ja poistamme kaikki ylijääneet hedelmät ja vihannekset karjan ruokkimiseksi. Puhdistuksen jälkeen puhallamme seinät liekkiin ja kalkitsemme ne sammutetulla kalkilla. Tarkastamme lattiat jyrsijöiden varalta – niitä ei ole koskaan näkynyt. Nämä toimenpiteet auttavat suojaamaan satoa sieniltä ja muilta taudeilta sekä tuholaisten aiheuttamilta vaurioilta.

Emme voi kuvitella perheemme elämää ilman kellaria. Olipa kyseessä sitten neuvostoaika tai nykyajan kylät, se on pelastus ja ruokkii meitä ympäri vuoden. Mielenkiintoisinta on, että monet kylässä pitävät kellaria vaurauden merkkinä. Mutta minä pidän sen puuttumista laiskuuden merkkinä.

Rakenna kellareita! Säilytä luonnontuotteitasi niissä sen sijaan, että ostat epäterveellisiä muovituotteita kaupoista.